Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rusetti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rusetti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Seilorin tytär






Tämä pikkuisen tytön mekko syntyi vanhasta raitakankaasta, jota piristin punaisella vinonauhalla kantatuilla pääntiellä ja kädenteillä. Edessä on vielä söpö rusetti tuomaan mekkoon hitusen huumoria.

Näitä lastenvaatteita tuli ommeltua kesällä vanhoista tilkuista. Vaikka tein yli 20 lastenvaatetta, tuntuu ettei tilkkulaatikon sisältö kutistunut lainkaan. Silti tuntui kivalta saada vanhoja nurkissa pyörineitä kankaita hyötykäyttöön ja tuli todettua, ettei kaikkia tilkkuja tosiaankaan kannata heittää menemään, sillä niistä voi vielä syntyä vaikka mitä! :)

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Kukkaistytön mekko


Sain pääsiäislomani käytettyä varsin tuotteliaasti. Tein itselleni kaksi uutta mekkoa ja yhden puseron sain puoliksi valmiiksi. Lisäksi innostuin ompelemaan lasten vaatteita. Yhden mekon ja kolmet erikokoiset shortsit.

Kankaan ostin joskus omaa mekkoani ajatellen, mutta täytyy myöntää, että se on ehkä vähän liiankin söpö, että olisi päätynyt minun päälleni. Lasten vaatteet sen sijaan eivät voi liian söpöjä ollakaan, joten päätin hyöty käyttää kankaan sieviin tyttöjen vaatteisiin.



Mekossa on röyhelöhihat ja kiristysnauha vyötäröllä. Mekossa on halkio pääntiellä takakappaleen puolella. Pääntie ja kädentiet on viimeistelty vinonauhoilla.

I had a productive Easter. I made two dresses for myself and one top, that is almost finished. Then I started making childrens clothes. I made this dress and three shorts! I love this fabric and actually bought it to myself, but then I thought that it might actually be too cute for me... So I made this lovely dress out of it!

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Jakku ja kotelomekko



Koulun näyttötyönä tehty pitkä jakku ja kotelomekko, jossa edessä laskokset ja kiinninnäinen rusettivyö.

tiistai 12. maaliskuuta 2013